torstai 26. maaliskuuta 2015

Muutama sana ja kuva uikkareista

Joskus hyvin kauan sitten eräällä naapurin tytöllä oli vaalea uimapuku, joka muuttui kastuessaan sen verran läpinäkyväksi, että tumma alapään karvoitus näkyi selvästi kankaan läpi. Nuorena miehenä tyttöjen pulikointia rannalta seuraillessa ja välillä itsekin aaltoihin sukeltaessa en suinkaan kokenut näkymää pahennusta herättävänä vaan enemmänkin mielenkiintoisena.

Paikalliset tytöt ja naiset eivät olleet niin turhantarkkoja. Muistan eräänkin vanhemman naisen, joka kävi miehensä kanssa uimassa saunareissuilla. Alapään karvoja suorastaan tursui naisen uimapuvun lahkeen aukoista, vai miksi niitä nyt sanotaan. Ei se minua haitannut, vaikka näky ei ehkä ollutkaan esteettisesti silmiä hivelevä. Nuorena miehenä en ainakaan tuntenut minkäänlaista vetovoimaa vanhempaa naista kohtaan.

Vanhat muistot läpinäkyvistä tai muulla tavoin paljastavista uimapuvuista ovat olleet mielessäni vuosien varrella. Jostakin syystä ajatus on kiehtonut sen verran, että olen itsekin tutkiskellut uimahousujen ominaisuuksia. Olen tilaisuuden tullen ostellut niitä alennusmyynnistä enemmänkin, joten niitä on riittänyt kokeiluihin. Olen leikellyt ja muokannut.


Näistä uimahousuista on otettu pois sisäkangas, jotta ne jättäisivät vähemmän arvailujen varaan.


Märkänä uimahousut paljastavat vielä vähän enemmän, mutta eivät varsinaisesti muutu läpinäkyviksi. Sitä paitsi ne kuivuvat muutamassa sekunnissa - eivät täysin mutta siten, ettei kosteutta enää huomaa.


Tämä ovat kooltaan hieman pienemmät ja tiukemmat. Märkänä ne ovat enemmän läpinäkyvät. Ja näistäkin on siis poistettu sisäkangas.


Kyllähän näiden kanssa jo jonkin verran profiilia käy ilmi.


Nämä ovat suurimmat ja vähiten paljastavat, vaikka näissäkään ei ole sisäkangasta.


Valkoiset uikkarit, joista sisäkangas poistettu. Näkyvät läpi muutaman sekunnin ajan vedestä noustessa kunnes kuivuvat.


Seuraavassa vielä pari kuvaa "viritetyistä" uikkareista. Jälkimmäisessä kuvassa kankaan reunaa on nostettu. Se voisi olla alempanakin, jolloin paljastuisi vähemmän. Kaukaa katsottuna uikkarit näyttäisivät tällöin myös takaa päin normaaleilta.

Kangas on leikattu poikki haarojen välistä, ja kankaan reunat sekä kuminauha on ommeltu yhteen. Housuista muodostuu tavallaan pussi, jossa housujen peittämät paikat ovat.



Kankaaseen voitaisiin myös kehittää mekanismi tai rakenne, joka pitäisi sen alhaalla. Tämän näköisillä housuilla ei ymmärrettävästikään voi esiintyä julkisilla uimarannoilla. Nämä housut ovat vain yksityiseen käyttöön.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti